Kirjaston hankkiman elektronisen aineiston käyttö on lisenssisopimuksin rajattu Aalto-yliopiston verkon alueelle. Aalto-yliopistossa opiskelevat ja työskentelevät, joilla on voimassa oleva atk-lupa, voivat käyttää niitä myös yliopiston verkon ulkopuolelta, esimerkiksi kotona ja matkoilla. Muut asiakkaat voivat käyttää lisensioituja aineistoja kirjaston tiloissa asiakastyöasemilla.
Aalto-yliopiston verkon ulkopuolelta elektroniset aineistot ovat käytettävissä kirjautumalla Nelli-tiedonhakuportaaliin. Etäkäyttö on toteutettu yhdessä Nellin kanssa toimivalla Libproxy-järjestelmällä. Se ei vaadi mitään erikoisasetuksia käyttäjän työasemalle. Kirjautumisessa tarvittava Aalto-yliopiston käyttäjätunnus toimii myös henkilön etäkäyttöoikeuden todentamisessa.
Pääsääntöisesti kaikkien kirjaston hankkimien Aalto-yliopistolle lisensioitujen, selaimella käytettävien aineistojen kuten elektronisten lehtien ja kirjojen, tietokantojen ja sanakirjojen etäkäyttö on mahdollista. Erillisen työasemaohjelman asentamista vaativia aineistoja (mm. SciFinder Scholar) ei voi käyttää.
Nelliin on linkitetty myös tieteellisiä vapaasti verkossa käytettäviä elektronisia open access -lehtiä ja muita aineistoja, joiden käyttämiseksi yliopiston verkon ulkopuolelta ei ole välttämätöntä kirjautua Nelliin.