Tavoitteena on, että yhdistelmä- eli nippuväitöskirjaan kuuluvat erillisjulkaisut ovat lukijoiden saatavilla kokoteksteinä, paitsi painetussa väitöskirjassa, myös väitöskirjan elektronisen version www-kuvailusivulla pdf-muodossa.
Mikäli väittelijällä on tekijänoikeus erillisjulkaisuun, se voidaan julkaista osana painettua väitöskirjaa ja asettaa verkkokäyttöön väitöskirjan www-sivulle (Kirjaston hallinnoimaille palvelimelle). Usein erillisjulkaisut ovat kuitenkin sellaisia, että niiden tekijänoikeudet ovat siirtyneet esimerkiksi kaupalliselle lehtikustantajalle artikkelin julkaisemisen yhteydessä. Näissä tapauksissa väittelijän on kysyttävä kustantajalta lupa artikkelin uudelleenjulkaisemiseen osana painettua ja elektronista väitöskirjaa.
Lupakyselyihin kannattaa varata riittävästi aikaa, vähintään kuukausi! Voit lähestyä kustantajia käyttämällä apuna alla olevaa mallikirjettä (tekstiä voi käyttää sellaisenaan tai muokata sitä omien tarpeiden mukaisesti).
Lähetä kustantajilta saamasi luvat / vastaukset kirjastoon, joko sähköpostilla osoitteeseen diss-otaniemi [at] aalto [dot] fi, tai paperikopioina osoitteeseen Aalto-yliopiston kirjasto / Otaniemi / Diss / PL 17000 / 00076 Aalto. Lähetä kustantajan vastaus myös siinä tapauksessa, että se on kielteinen. Mikäli sinulla on tekijänoikeus erillisjulkaisuun, lähetä siitäkin tieto kirjastoon mieluimmin sähköpostilla.
Kustantajat antavat yleensä aina luvan erillisjulkaisun liittämiseen painettuun väitöskirjaan. Usein maininta tästä löytyy jo kustantajan verkkosivuilta ja erillistä lupaa painettua väitöskirjaa varten ei tarvitse pyytää. Elektronisen väitöskirjan osalta käytännöt saattavat olla kuitenkin tiukempia. Mikäli kustantaja ei myönnä lupaa elektronista väitöskirjaa varten, erillisjulkaisusta ilmoitetaan väitöskirjan www-sivulla ainoastaan julkaisutiedot (bibliografiset tiedot).
Dear Sir/Madam (tai Mr/Ms ja henkilön sukunimi, jos on tiedossa)
In Finland a PhD-thesis most often consists of an overview (about 30-50 pages long) and several articles published in scientific journals (at the Aalto University School of Science and Technology usually 6 articles).
In my PhD-thesis the articles published by [Publisher] are:
Tekijä, tekijä ..., tekijä. Artikkelin nimi. Lehti nro (vol): sivu-sivu, vuosi
Tekijä, tekijä ..., tekijä. Artikkelin nimi. Lehti nro (vol): sivu-sivu, vuosi
...
I am cordially requesting your permission to include the articles (above) in the printed version (painosmäärä) of my thesis and also exhibit them in the internet as PDF-files on the www-page of our university library (http://lib.tkk.fi/Diss) and store them on the university server as part of my electronic thesis.
I would greatly appreciate a reply by (riiputuspäivämäärä) at the latest.
Looking forward to your favourable reply I remain
Yours sincerely
oma nimi / name
työosoite / address (University)
fax, tel., email