Siirry pääsisältöön

Väitöskirja verkkoon

Otaniemen kampuskirjasto huolehtii entisen Teknillisen korkeakoulun ja vuoden 2011 alusta lähtien Aalto-yliopiston insinööritieteiden, kemian tekniikan, perustieteiden sekä sähkötekniikan korkeakouluissa julkaisuluvan saaneiden väitöskirjojen elektronisesta julkaisemisesta riippumatta siitä, ilmestyykö väitöskirja Aalto-yliopiston omassa väitöskirjasarjassa, yliopiston ulkopuolisessa sarjassa tai sarjojen ulkopuolella yksittäisenä kirjana.

Väitöskirjat julkaistaan avoimessa Internet-verkossa ja ne arkistoidaan kirjaston ylläpitämään elektroniseen julkaisuarkistoon.

Tiedostot

Aallon väitöskirjasarjaan Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS (huom! VÄITÖSKIRJAT-sarja yhdistettiin DOCTORAL DISSERTATIONS-sarjaan vuoden 2012 alussa) kuuluvan väitöskirjan PDF-tiedosto tulee kirjastoon suoraan kirjapainosta. Tiedosto sisältää koko väitöskirjan, myös yhdistelmäväitöskirjan erillisartikkelit. Väitöskirja julkaistaan verkossa mikäli väittelijä antaa tähän luvan (verkkosopimuslomake). Erillisartikkelit laitetaan verkkoon vain jos niihin on tarvittavat luvat kunnossa.

VTT:n sarjassa ilmestyvän väitöskirjan tiedostot toimittaa kirjastoon VTT Tietoratkaisut väittelijän antaessa tähän luvan.

Aalto-yliopiston ulkopuolisissa sarjoissa tai sarjoihin kuulumattomien väitöskirjojen aineiston toimittaa kirjastoon joko väittelijä itse tai julkaisusarjan ylläpitäjä.

Ennen vuotta 2011 julkaistujen väitöskirjojen tiedostojen toimittamisesta kirjastoon elektronista julkaisemista varten huolehtivat väittelijät itse.

Mikäli lähetät tiedostot itse kirjastoon elektronista julkaisemista varten toimi näin:

Lähetä monografiaväitöskirja yhtenä pdf-tiedostona. Nippuväitöskirjan yhteenveto-osa ja ne erillisjulkaisut, joiden julkaisemiseen Aalto-yliopiston palvelimella on luvat kunnossa voidaan toimittaa kirjastoon joko yhtenä pdf-tiedostona tai omina pdf-tiedostoinaan. Käytä jotain seuraavista toimitustavoista:

Sähköposti: Lähetä tiedostot sähköpostin liitteenä osoitteeseen diss-otaniemi [at] aalto [dot] fi.

www: Siirrä valmis PDF-tiedosto jollekin käytössäsi olevalle www-palvelimelle. Ilmoita osoitteeseen diss-otaniemi [at] aalto [dot] fi verkko-osoite, mistä tiedosto/tiedostot ovat noudettavissa. Ilmoitamme sinulle sähköpostilla heti kun tarvittavat toimenpiteet on suoritettu.

Posti: Mikäli lähetät tiedostot esim. muistitikulle tallennettuna kirjastoon, lähetysosoite on Aalto-yliopiston kirjasto / Otaniemi / Diss / PL 17000 / 00076 Aalto.

Tiedostot nimetään muotoon sukunimi_monografia.pdf, sukunimi_yhteenveto.pdf, sukunimi_article1.pdf, jne.

Väitöskirjan asettaminen verkkoon

Väitöskirja julkaistaan verkossa siten, että monografiaväitöskirja asetetaan verkkoon yhtenä pdf-tiedostona. Yhdistelmä- eli nippuväitöskirja julkaistaan tekijänoikeudellisista syistä siten, että yhteenveto-osa asetetaan verkkoon omana pdf-tiedostonaan ja jokainen erillisjulkaisu (erillisartikkeli) omana pdf-tiedostonaan edellyttäen, että väittelijä omistaa ko julkaisun tekijänoikeudet tai väittelijä on hankkinut tarvittavan luvan ko julkaisun tekijänoikeuksien haltijalta esim. kaupalliselta lehtikustantajalta (ks. Yhdistelmäväitöskirjan erillisjulkaisut).

Väitöskirjan elektroninen versio ei ole väitöskirjan riiputuskappale. Elektroninen versio voidaan julkaista verkossa vasta riiputuksen alkamisen (Tekniikan korkeakouluissa 10 päivää ennen väitöstilaisuutta) jälkeenkin.

Väitöskirjan verkko-osoite

Jokaiselle väitöskirjalle laaditaan verkkoon oma www-sivu, jolle tiedosto / tiedostot linkitetään. Väitöskirjan www-sivun osoite on muotoa http://lib.tkk.fi/Diss/xxxx/isbnyyyy/, missä xxxx on väittelyvuosi ja yyyy on väitöskirjan elektronisen version ISBN-tunnus ilman väliviivoja (esim. http://lib.tkk.fi/Diss/2011/isbn9789526035444/).

Jokaiselle väitöskirjalle tullaan tulevaisuudessa antamaan oma URN-tunnus, jonka avulla väitöskirja löytyy verkosta helposti. Muutoksesta huolimatta nykyiset ISBN-pohjaiset väitöskirjaosoitteet tulevat toimimaan myös tulevaisuudessa.

Korjaukset (Errata)

Jos väitöskirjaan joudutaan sen julkaisemisen jälkeen tekemään korjauksia, tämä tapahtuu erillisellä väitöskirjan väliin liitettävällä Errata-liitteellä. Elektroniseen väitöskirjaan Errata liitetään erillisenä pdf-tiedostona, joka linkitetään väitöskirjan www-kuvailusivulle. Lähetä Errata pdf-muodossa osoitteesen diss-otaniemi [at] aalto [dot] fi.

Tarvittavat luvat ja lomakkeet

Lähetä kirjastoon täytettynä ja allekirjoitettuna:

Verkkosopimuslomake kahtena kappaleena. Palautamme sinulle oman kappaleesi kirjaston edustajan allekirjoitettua sopimukset. Mikäli täyttäminen ei jostain syystä onnistu ruudulla, voit yhtä hyvin tulostaa lomakkeen ja täyttää ne käsin. Verkkosopimuksen lähetysosoite on: Aalto-yliopiston kirjasto / Otaniemi / Diss / PL 17000 / 00076 Aalto.

Mikäli väitöskirja on yhdistelmä- eli nippuväitöskirja, lähetä kirjastoon myös kopiot erillisjulkaisuja koskevista luvista ks. kohta Yhdistelmäväitöskirjan erillisjulkaisut.

Painetut kappaleet kirjaston kokoelmiin ja arkistoon

Otaniemen kampuskirjastoon tulee toimittaa kokoelmia ja arkistoa varten kolme (3) painettua väitöskirjakappaletta.

Mikäli väitöskirja ilmestyy Aallon omassa väitöskirjasarjassa tarvittavat painetut kappaleet tulevat kirjastoon suoraan kirjapainosta. Muissa sarjoissa tai sarjojen ulkopuolella ilmestyvien väitöskirjojen painetut kappaleet tulee lähettää kirjastoon osoitteeseen: Aalto-yliopiston kirjasto / Otaniemi / Luettelointi / PL 17000 / 0076 Aalto.